Norwichinterrieri – hauska ja pieni koirakaveri kenelle tahansa

Monet kypsyttelevät ajatusta vain lyhyen aikaa, kun toiset käyttävät ajatuksen läpikäytiin vuosia – koiran hankkiminen voi olla jollekin suuri ja merkityksellinen asia, kun toiselle enemmänkin käytännön ratkaisu johonkin ongelmaan. Oli sitten kyseessä lemmikinkaipuu, kiinnostus koiraharrastustoimintaan tai puhtaasti tarve omalle koiraystävälle, täytyy lemmikkiä hamuavan henkilön tehdä tutkimusta koiraroduista.

Koirarotuja on olemassa maailmassa tuhansia erilaisia, joista virallisia rotuja on vain osa. Koirarotuja kehitetään myös uusia jatkuvasti erilaisiin tarpeisiin. Toisinaan on kuitenkin helppo tukeutua vanhoihin rotuihin, jotka on useamman kymmenen, tai jopa sadan vuoden, aikana todettu hyviksi roduiksi. Tällainen vanha ja rakastettu rotu on esimerkiksi valloittava norwichinterrieri, joka on hurmannut omistajiaan jo satojen vuosien ajan. Jos siis kaipaat rinnallesi hyväksi testattua koirarotua, joka on pieni kooltaan ja suuri sydämeltään, kannattaa valita norwichinterrieri. Lue lisää rodusta alta.

Norwichinterrieri pähkinänkuoressa

Suloinen norwichinterrieri on alun perin Iso-Britannian saarilta kotoisin oleva, vanha koirarotu. Se on saanut nimensä alueen mukaan, josta rotu on lähtöisin: Norwich ja Norfolk olivat alueita Iso-Britanniassa. Norwichinterrieri ei kuitenkaan ole alkuperäisrotu, vaan se on pikkuhiljaa jalostettu muun muassa glen of imaalinterriereistä, samannäköisestä cairnterrieristä ja dandiedinmontinterrieristä. Norwichinterrierin alkuperäinen tarkoitus oli pyydystää pieniä eläimiä kuten rottia, mutta myös kettuja ja mäyriä.

Norwichinterrieri on luonteeltaan erinomainen koira aktiiviselle ja sosiaaliselle perheelle. Se suhtautuu vieraisiin avoimesti, ja on hyvin peloton koira. Pelottomuus ei ole kuitenkaan kehittynyt norwichinterriereillä aggressiivisuuden muotoon tai liikaan ärhäkkyyteen, mikä tekee niistä yhden miellyttävimmistä terrieriroduista. Norwichinterrierin, tai harrastajien kesken “norrin”, kasvattaminen ei ole työläimmästä päästä, mutta se ei myöskään ole luonnoton sylikoira. Oikealla aktiivisuudella ja motivoinnilla norwichinterrieristä saa kuitenkin mukavan ja eloisan koiran mihin tahansa perheeseen.

Kaiken kaikkiaan norwichinterrieri on hupaisa ja pieni terrieri, joka ei kuitenkaan ole hyperaktiivinen terrierien edustaja. Norwichinterrieri on siis kooltaan pieni: sen säkäkorkeus saa rotumääritelmän mukaan olla 25–26 cm ja paino sijoittua 5–8 kilon väliin. Vaikka tämä on pieni koirarotu, on sen ruumiinrakenne silti vahva ja vankka. Norfolkinterrierin yksi selkeistä tunnistamistekijöistä ovat sen pystyt korvat ja hauska turkki. Moderni muutos norwichinterrierin rotumääritelmään on se, että nykyisin norwichinterrieri saa olla vain pystykorvainen. Aiempi luppakorvainen versio on nykyisin nimeltään norfolkinterrieri.

Pennusta aikuiseksi

Norfolkinterrieri on nimensä mukaisesti terrieri – se kaipaa siis rakkauden lisäksi rajoja jo pienestä pennusta alkaen. Se suhtautuu luontaisesti hyvin avoimesti eri ihmisiin ja koiriin, sekä muihin eläimiin, mutta sille on tärkeää antaa myös selkeitä rajoja ja pitää huolta tarpeellisesta sosiaalistamisesta. Haukkuminen kannattaa myös kitkeä pois heti pennusta asti.

Pennun kanssa kannattaa toki olla aina tarkkana – pentu saattaa uteliaisuuttaan ja hampaiden kasvua helpottaakseen tuhota tahattomasti kodin ja omistajan tavaroita. Jos omistajan luotetut adidas kengät ovat ottaneet vauriota pennun naskalihampaista, kannattaa kääntyä nettikauppojen puoleen, jotka myyvät uusia samanlaisia kenkiä. Muuten norwichinterrierin kasvatuksessa kannattaa ottaa kaikki ne perusasiat huomioon, mitkä tulee ottaa huomioon myös muiden koiranpentujen kasvatuksessa. Koiralle on hyvä opettaa esimerkiksi muutamat peruskäskyt, esimerkiksi luokse tulo. Norwichinterrierin kanssa arki on kuitenkin sujuvaa ja ihanaa, kun muistaa pennun asianmukaisen koulutuksen alusta asti!

Kuinka tehdä lemmikin elämästä mahdollisimman mielekästä?

Lemmikin omistaminen ja hoitaminen antaa ihmiselle erittäin paljon. Jotta myös lemmikki hyötyisi suhteesta vastavuoroisesti, on erittäin tärkeää pyrkiä tekemään lemmikin elämästä mahdollisimman mielekästä. Ei ole oikein, että lemmikki viruu päivät pitkät yksin pienessä häkissä odottamassa, kun omistajalla vihdoin on sille aikaa. Moni lemmikki joutuu tyytymään 10 minuutin rapsutteluun ja hellittelyyn, jonka itsekäs omistaja juuri ja juuri malttaa tehdä ja lemmikin loppuaika kuluu valitettavan usein häkissä, joka on sille aivan liian pieni ja virikkeetön. Kerromme tässä artikkelissa muutaman hyvän vinkin, joiden avulla voit tehdä lemmikkisi elämästä mahdollisimman mielekästä.

1. vinkki: huomioi lemmikkisi lajityypilliset tarpeet

On erittäin tärkeää ottaa huomioon oman lemmikin lajityypilliset tarpeet! Esimerkiksi kissa ja hamsteri tarvitsevat aivan erilaiset elinolosuhteet ja aivan erilaisia virikkeitä. Kissan hyvinvoinnille on erityisen tärkeää, että kissan ravitsemus on kunnossa. Kissan ruokinta ei olekaan ihan helppoa, jos sen haluaa tehdä mahdollisimman optimaalisella tavalla, minkä vuoksi tähän asiaan onkin kissan kohdalla hyvä hieman perehtyä.

Kissalle on tärkeää, että se pääsee teroittamaan kynsiään ja leikkimään saalistamista. Moni kissa nauttii ulkoilusta turvallisessa kissatarhassa eli catiossa, jonka rakentamiseen löytyy oivallisia tarvikkeita byggmax-verkkokaupasta. Myös eläinsuojelutilat, joissa tarjotaan turvapaikka kissoille ja muille pieneläimille, löytävät Byggmaxista hyvän valikoiman tarpeellisia rakennustarvikkeita lemmikkien omien sviittien rakentamiseen.

Hamsteri sen sijaan tykkää yleensä juoksupyörästä, minkä lisäksi se tykkää rakennella pesiä ja vilistää vaikkapa vessapaperirullien lävitse. Suuri osa hamstereista on erakoita eli ne eivät kaipaa lajitoverin seuraa kuin paritteluaikana. Kissan ja hamsterin unelmaelämä on siis kovin erilaista ja aina onkin tärkeää lähteä rakentamaan oman lemmikin hyvää elämää lemmikin omista tarpeista käsin. On tärkeää, että lemmikki saa kotonasi toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan! Vaikka lemmikki olisi kuinka rakas, ei asiantuntijoiden mukaan lemmikkiä tulisi kuitenkaan inhimillistää liikaa. Lemmikkieläin ei ole ihminen eikä sitä tulisi sellaisena kohdella!

2. vinkki: varaa lemmikillesi riittävästi aikaa

Lemmikkiä ei kannata hankkia, ellei sille ole riittävästi aikaa. Vaikka lemmikkiä tekisi kuinka paljon mieli, tästä ei pääse yli eikä ympäri. Aina ennen lemmikin hankintaa tulisikin asiaa harkita ja pohtia perusteellisesti ja monelta eri kantilta.

Jos sinusta tuntuu, ettei sinulla ole riittävästi aikaa lemmikillesi, mutta eläimet ja niiden kanssa oleilu kiinnostavat sinua, on tähän olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin oman lemmikin hankkiminen. Esimerkiksi toimiminen vapaaehtoisena eläinsuojeluyhdistyksessä on suoranainen eläinsuojeluteko, joka antaa samalla eläinrakkaalle ihmiselle mielekkään tilaisuuden viettää aikaa eläinten parissa juuri sen verran kuin itsellä on aikaa. Tällöin eläimet eivät jää heitteille silloinkana, kun muut harrastukset, työt ja menot vetävät sinua toisaalle lemmikin kanssa vietetyn ajan jäädessä aivan liian vähäiseksi.

Jonkin verran auttaa, jos hankkii lemmikille lajitoverin. Tällöin lemmikit yleensä pärjäävät keskenään hieman kauemmin kuin yksin, mutta tämäkään ratkaisu ei poista sitä tosiseikkaa, että lemmikinomistajan on sitouduttava lemmikkinsä hoitamiseen ja varattava tähän riittävästi aikaa. Jos juuri ajankäyttö on ratkaiseva asia lemmikin hankkimisessa, on myös mahdollista valita tarvittaessa sellainen lemmikki, jonka hoitaminen ei vie kovin paljon aikaa. Esimerkiksi koiran ja akaattikotilon hoidon vaatimassa ajassa on erittäin suuri ero!