Millainen lemmikkieläin sopii kiireiseen arkeen?

Kun oma arki on kiireistä, ei kissa tai koira ole välttämättä kovin hyvä vaihtoehto. Etenkin koira tarvitsee paljon omistajan läsnäoloa ja sen hoito vie paljon aikaa. Suuri osa lemmikkieläimistä on itse asiassa sellaisia, joita ei voi suositella kovin kiireisen arjen keskelle, mutta muutamia vaihtoehtoja jää onneksi jäljelle. Tässä artikkelissa esitellään muutama sellainen lemmikki, joka ei kummemmin pahastu, vaikka omistaja olisikin paljon poissa, ja joiden hoitamiseen ei mene paljon aikaa.

Kotilot

Kotilo ei välttämättä tule ihan ensimmäisenä mieleen itselle sopivaa lemmikkiä valittaessa, mutta esimerkiksi suurikokoinen akaattikotilo voi olla yllättävän mukava vaihtoehto. Akaattikotilon hoito on melko helppoa ja niiden rauhallinen ja verkkainen elämäntapa on mukavaa vastapainoa omistajan hektiselle arjelle. Kotilon tai etanan touhuja seuratessa itsekin rentoutuu ja rauhoittuu kuin huomaamatta.

Akvaariokalat

Kauniisti sisustettu akvaario värikkäine kaloineen on oivallinen stressin lievittäjä! Tämä onkin yksi niistä syistä, joiden vuoksi akvaario on hyvä valinta kiireisen arjen keskelle. Kotiloiden tapaan akvaarion asukkaiden elämän seuraaminen rentouttaa ja auttaa rauhoittumaan. Kalojen päivittäinen hoito ei vie paljon aikaa, mutta toki akvaarion siivoukselle on löydyttävä noin puolesta tunnista tuntiin riittävän usein. Lisäksi akvaarion hoito vaatii jonkin verran perehtymistä, jotta sen asukkaat voivat hyvin ja tuovat kotiin rentouttavaa tunnelmaa.

Hamsteri

Hamsteri tykkää nukkua päivisin, sillä se on yöeläin, eikä näin ollen välitä siitä, vaikka omistaja olisikin päivisin poissa kotoa. Muutenkin hamsteri on melko helppohoitoinen lemmikkieläin, mutta sen häkki vaatii toki säännöllistä siivoamista, jotta kotona ei ala haista. Iltaisin hamsteri on kivaa seuraa, jonka toimia on mukava seurata. Toisaalta sen juoksupyörän kitinä saattaa häiritä herkkäunista omistajaa, mikä kannattaa huomioida, sillä hamsteri voi olla aktiivinen pitkälle yöhön saakka, ja jos omistajan täytyy herätä aamulla aikaisin, voi tämä tuottaa haasteita, jos uni on ollut katkonaista. Jos hamsterin pystyy sijoittamaan sellaiseen tilaan, josta ääni ei kuulu makuuhuoneeseen, on tämäkin ongelma helposti ratkaistavissa, mutta jos asunto on kovin pieni, kannattaa hamsterin hankintaa harkita tältäkin kantilta.

Kredita auttaa rahoittamaan eläinhoitolan perustamisen

Moni eläinten ystävä haaveilee voivansa tehdä harrastuksestaan ja intohimostaan itselleen ammatin ja eläinhoitolan perustaminen onkin yksi varteenotettava vaihtoehto. Vain raha saattaa enää olla eläinhoitolan perustamisen esteenä. Tällöin kannattaa tutustua Kreditaan, sillä sen yrittäjille tarjoamat vaihtoehdot voivat auttaa eläinhoitolan perustamisen rahoittamisessa.

Miksi Kredita?

Luotettava kredita auttaa sinua löytämään rahoitusta uudelle yrityksellesi vertailemalla eri pankkien sekä muiden luotonantajien yrityslainatarjouksia. Tavoitat useita luotonantajia ja voit saada monia lainatarjouksia täyttämällä vain yhden hakemuksen verkossa, mikä säästää merkittävästi aikaasi ja vaivaasi. Kreditan toimialaa ovat niin yrityslainat, laskujen rahoitus kuin kiinteistölainatkin ja voit saada tarjouksia jo yhden päivän aikana. Trustpilotissa Kredita on saanut asiakkailtaan arvosanan 4,7 / 5, mikä kertoo siitä, että Kreditan asiakkaat ovat olleet ilmeisen tyytyväisiä sen palveluihin. Kun haet yritysrahoitusta Kreditan kautta, et vielä sitoudu mihinkään, minkä vuoksi voitkin kokeilla Kreditaa matalalla kynnyksellä, ja katsoa voisiko se tarjota sinulle mielekkään vaihtoehdon tehdä unelmistasi totta.

Koska kaikki yrityksen tarvitsemat rahoitustuotteet löytyvät yhden sivuston kautta yhden hakemuksen täyttämällä, on eläinhoitoalan yrityksen erityisen helppoa varmistaa, että se löytää markkinoiden parhaan rahoitusratkaisun. Prosessi hoidetaan nopeasti mutta ammattitaidolla, eikä yrittäjällä ole tarvetta useiden erillisten hakemusten tekemiselle. Palvelun avulla yrittäjä saa käyttöönsä nopean ammattimaisen yleiskatsauksen saatavillaan olevista erilaisista yritysrahoitusvaihtoehdoista. Samalla hän saa palvelun avulla rahoitukselleen tavallista paremmat sopimusehdot. Palvelun laatiman yhteenvedon avulla yrittäjä saa helposti selville rahoituksen kaikki kustannukset ja on tietoinen kunkin vaihtoehdon kokonaishinnasta.

Sivuston teknologia auttaa säästämään kaikkien osapuolien aikaa, sillä jo hakemuksen täyttäminen on nopeaa ja yksinkertaista. Täyttämällä hakemuksen hakija saa samalla rakennettua itselleen oman rahoitusprofiilinsa helposti ja nopeasti. Monia hakijaan liittyviä tietoja kerätään täysin automaattisesti julkisia tietolähteitä hyödyntämällä, mikä nopeuttaa prosessia. Näin yrittäjä pääsee tavallista nopeammin vertailemaan saamiaan rahoitustarjouksia ja valitsemaan niistä parhaan pinon päältä!

Palvelu auttaa valmistelemaan yrittäjän rahoitushakemuksen siten, että se esitellään oikealla tavalla luotonantajille. Näin yrittäjä voi saada erityisen hyviä tarjouksia. Järjestelmä myös suosittelee yritykselle kaikista osuvimpia lainatarjouksia. Varojen vastaanottaminen on nopeaa ja vaivatonta ja varat saapuvat yrityksen tilille 2–5 päivässä sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Millaisia palveluita Kredita tarjoaa?

Kredita tarjoaa yrittäjälle mahdollisuuden hakea jopa 3 000 000 euroa yrityslainaa. Kyseessä on joustava luotto, jota hakiessasi pääset vertailemaan eri luotonantajien sinulle osoittamia yrityslainatarjouksia. Yrityslainahakemuksen tekeminen Kreditan kautta on ilmaista, eikä se sido sinua mihinkään.

Sivuston palveluihin kuuluu myös laskurahoitus, jonka avulla yrittäjän on mahdollista muuttaa lähettämänsä laskut riihikuivaksi rahaksi ja parantaa näin yrityksensä likviditeettiä. Samalla yrittäjällä on mahdollisuus löytää laskuillensa markkinoiden paras hinta. Myös laskurahoitushakemuksen täyttäminen on yrittäjälle maksutonta, eikä se sido mihinkään.

Sivusto tarjoaa yritykselle mahdollisuuden hakea kiinteistörahoitusta. Kiinteistörahoitusta voi hakea jopa 10 000 000 euroa ja sitä on mahdollista myöntää kiinteistön arvon mukaan jopa 80 prosenttia sen arvosta. Kreditan kiinteistörahoitus sopii kaikenlaisille kiinteistötyypeille, joten sen avulla voidaan rahoittaa myös eläinhoitolan tilojen hankkiminen. Kuten yrityslainan ja laskurahoituksen kohdalla, myös kiinteistörahoituksen osalta hakemuksen täyttäminen ja lähettäminen Kreditan kautta on yrittäjälle maksutonta, eikä se sido häntä mihinkään.

Lemmikkivanhemmille suunnattu Zoo

Oletko eläinrakas? Löytyykö kotoasi melkoinen eläintarha? Koetko olevasi lemmikkivanhempi? Löytyykö kotoasi lapsia sekä lemmikkieläimiä ja tunnet, että sinun on vaikeaa saada aika riittämään kaiken vastuun hoitamiseen kunnialla – tunnetko olevasi kuin jonglööri, joka raahaa toisella kädellä kissanhiekkapusseja kaupasta kotiin ja työntää toisella kädellä lastenvaunuja, joissa lapsi itkee hermostumistaan? Jos vastasit yhteen tai useampaan edellä esitetyistä kysymyksistä kyllä, on Zoo oikea verkkokauppa juuri sinulle!

Miksi Zoo?

Zoo on palvellut lemmikkivanhempia jo 30 vuotta Ruotsissa ja on nyt rantautunut myös Suomeen. Taustalta löytyy siis vankka kokemus ja tyytyväisiä asiakkaita! Zoon yksi parhaista puolista ovat sen monipuoliset valikoimat. Zoo on erityisen hyvä vaihtoehto lemmikkiperheelle tai -vanhemmalle, jolta löytyy useita erilaisia lemmikkejä, sillä Zoo tarjoaa tuotteita niin kissoille, koirille, pieneläimille, linnuille, matelijoille kuin akvaarion asukkaillekin. Lisäksi sen valikoimista löytyy eläinlääkäri- ja eläinapteekkituotteita. Lemmikkitalouden kannattaakin keskittää lemmikkien ostokset Zoolle, sillä jos tilauksen loppusumma ylittää 50 euroa, tarjoaa Zoo tilaukselle maksuttoman toimituksen.

Zoosta tilaaminen auttaa lemmikkiperhettä säästämään arvokasta aikaansa ja lisäksi tuotteiden hankkimiseen liittyvä vaivannäkö vähenee merkittävällä tavalla. Erilaisia tuotteita on helppo selailla, etsiä ja vertailla selkeässä verkkokaupassa, joka tarjoaa asiakkaidensa avuksi erilaisia käteviä filttereitä. Esimerkiksi suurten koiranruokapussien ja painavien kissanhiekkapussien raahaaminen kaupasta kotiin on raskasta puuhaa – etenkin, jos kotoa löytyy useita koiria ja kissoja ja etenkin, ellei lemmikkitaloudessa ole käytettävissä autoa. Tällöin raskaimmat hommat kannattaa jättää Zoon huoleksi ja Zoo auttaakin sinua mielellään kuljettamalla koiranruuat ja kissanhiekat kätevästi suoraan kotiovellesi. Halutessasi voit laittaa samaan tilaukseen myös kaikkea muuta kivaa, kuten koiranvaatteita ja -petejä. Ammattitaitoinen Zoo helpottaa arkea lemmikkien kanssa!

Jos haluat tutustua tähän eläintarhamaiseen verkkokauppaan lähemmin, kannattaa tutustua sen some-kanaviin Facebookissa ja Instagramissa. Somen avulla pysyt näppärästi ajan tasalla verkkokaupan uusimmista tarjouksista ja kuulumista ja inspiroivat kuvat lemmikeistä saavat sinut nauttimaan lemmikkien hoidosta silloinkin, kun vastuu saattaa tuntua ajoittain raskaalta velvollisuudelta.

Monipuoliset maksutavat

Monipuoliset maksutavat helpottavat ostotapahtumaa. Verkkokaupan asiakkaille tarjotaan mahdollisuus maksaa tavallisimmilla maksutavoilla, osamaksulla, laskulla, korttimaksulla sekä verkkopankkimaksulla, joten valinnanvaraa riittää. Jos haluat maksaa laskulla, hoitaa laskutuksen tuttu ja turvallinen Klarna. Joissakin tilanteissa lemmikkiperheen rahat voivat olla tiukoilla esimerkiksi yllättävien eläinlääkärikäyntien vuoksi, jolloin on helpottavaa tietää, että välttämättömät ruuat ja tarvikkeet voi tarvittaessa ostaa laskulla ja saada siten hieman maksuaikaa tärkeimmille ostoksille.

Mistä löytyy eläintenystävän tapetti?

Monissa kodeissa eläimet ovat perheenjäsenen asemassa. Tämä ei ole mikään ihme, sillä lemmikki on mukana perheen elämässä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Se myötäelää niin surussa kuin ilossakin ja tuo iloa perheen jokaiseen päivään. Suomalaisista kodeista löytyykin monenlaisia lemmikkieläimiä. Erirotuiset koirat ja kissat ovat yleisimpiä. Monista kodeista löytyy kuitenkin myös hieman eksoottisempia lemmikkieläimiä, kuten frettejä tai hämähäkkejä. Moni eläintenystävä haluaakin, että hänen rakkautensa eläimiin näkyy myös kodin sisustuksessa. Tapetti on yksi oivallinen keino tuoda eläinten maailma lähelle myös kodin seinillä. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä eläintenystävän unelmatapetin löytämiseen! Nappaa siis vinkkimme talteen ja tapetoi kotiisi unelmiesi seinä!

Mistä löydän eläinaiheisia tapetteja?

Laadukas eläinaiheinen tapetti löytyy näppärästi kotitapetti.fi-sivustolta. Voit etsiä eläinaiheisia tapetteja esimerkiksi klikkaamalla sivuston etusivulta Eläimet-kategorian. Löydät kodin kaikkiin huoneisiin sopivia eläinaiheisia tapetteja. Kategoriasta löytyy vaikkapa erittäin kaunis Forest Friends Mural -tapetti, jossa seikkailee kettuja ja oravia. Pikkutytön huoneeseen sopii erinomaisesti esimerkiksi hempeän kaunis True Unicorns Rosa -yksisarvistapetti tai suloinen Golden Woods Dusty Green -tapetti ja pienen pojan huoneeseen esimerkiksi tyylikäs Whales-tapetti tai reipas Black Panther Light Grey -tapetti.

Jos taas haluat tapettiisi nimenomaan lintuja, valitse etusivun kategoriavalikosta Linnut-kategoria. Tästä kategoriasta löytyy upeita lintuaiheisia tapetteja kodin kaikkiin huoneisiin. Esimerkiksi Dancing Crane on tyylikäs vaihtoehto, josta ei välttämättä ensisilmäyksellä edes huomaa, että tapetti on täynnä lintuhahmoja.

Tapetti oman lemmikin kuvasta

Osa tapettien erikoiskaupoista tarjoaa sinulle mahdollisuuden tilata tapettia myös oman lemmikin kuvasta. Kannattaakin opetella ottamaan omasta lemmikistä mahdollisimman ihania kuvia ja valita niistä paras otos kodin tapettiin! Tällainen tapetti on myös hyvä lahjaidea!

Valmiit valokuvatapetit

Jos et ole kovin näppärä kuvaaja, mutta haluaisit silti kotiisi valokuvatapettia, voit pyytää ammattikuvaajaa kuvaamaan lemmikkisi tai tutustua kotitapetti.fi-sivuston laadukkaisiin valmiisiin valokuvatapetteihin. Klikkaa Valokuvatapetti eläimet -kohtaa ja löydät monia upeita vaihtoehtoja, kuten Portrait of three funny smiling horses heads in their stable Equestrianan horse riding concept -tapetin, joka maksaa verkkokaupassa tällä hetkellä hieman yli 30 euroa neliömetri. Minimitilausmäärä on kolme neliömetriä. Tässä on oikea hevosystävän unelmatapetti, eikä tapettia edes tarvitse odotella kauaa tilauksen jälkeen, sillä se lähetetään 4–5 arkipäivässä tilauksen tekemisestä.

Lemmikin omistaja ilahtuu varmasti kuullessaan, että sivuston valokuvatapettien materiaali on erityisen kestävää kuitutapettia. Lemmikkikodissa kestävyys on erityisen tärkeä ominaisuus, sillä lemmikit saattavat toisinaan testata kynsiään tai hampaitaan suoraan kodin tapettiin! Laadukas tapetti varmistaa myös valokuvatapetin mittasuhteiden säilymisen painettaessa kuva asiakkaan toiveiden ja hänen seinänsä mittojen mukaan. Valokuvatapetin kiinnittäminenkään ei ole kovin vaikeaa, sillä kuitutapetti kiinnitetään tähän tarkoitukseen valmistetulla liimalla, jota levitetään seinään. Kuitutapettien kanssa ei siis tarvitse läträtä liisterillä! Levitä vain liima seinään ja kiinnitä tapettivuodat niin, että niiden saumat tulevat aivan kiinni toisiinsa. Näin saat luotua kotiisi nopeasti ja helposti upean tunnelman melko pienellä budjetilla!

Näin nappaat lemmikistäsi ihania kuvia!

Jokainen lemmikin omistaja varmasti tietää, miten vaikeaa hyperaktiivisen koiran tai leikkisän kissan kuvaaminen voi olla! Eläimet eivät aina ymmärrä, miksi niiden pitäisi pysyä paikallaan niin pitkään – ja miksi pitäisikään! Me omistajat kuitenkin haluamme luonnollisesti esitellä rakkaita karvakavereitamme sosiaalisessa mediassa tai lähettää kuvia jopa kuvakilpailuihin, joiden raha- ja tuotepalkinnot ovat mitä mainioimpia keinoja hemmotella rakasta lemmikkiämme.

Parhaat vinkit lemmikin kuvaamiseen kotona

On totta, että monet ammattikuvaajat ovat erikoistuneet lemmikkien kuvaamiseen. Näiden taiteilijoiden käsissä rauhattomimmankin koiran, kissan, kanin, hamsterin tai vaikkapa fretin kuvat onnistuvat käden käänteessä. Monet lemmikkien omistajat haluavat kuitenkin napata lemmikeistään kuvia itse.

Lemmikin kuvaaminen voi eläimen vilkkaan tai kärsimättömän luonteen takia olla varsinainen haaste! Kuvaamiseen kannattaakin valmistautua ajoissa lemmikin suosikkiherkkujen tai lelujen kanssa. Täydellisen kuvan nappaamiseen joutuu todennäköisesti varaamaan myös runsaasti aikaa, joten uutta profiilikuvaa ei kannata alkaa säätämään viisi minuuttia ennen töihin lähtöä. Lisäksi monet ammattikuvaajat suosittelevat, että mukana kuvaamisessa olisi toinen ihminen, jolloin lemmikkiä on helpompi pitää aloillaan ja rauhoitella samalla, kun toinen nappaa kuvia.

Tutustu oman kameran tai puhelimen ominaisuuksiin etukäteen

Kun tavoitteena on napata omasta lemmikistä kuva, tilanteessa on normaalisti toimittava mahdollisimman nopeasti. Tästä syystä oman kameran tai puhelimen ominaisuuksiin kannattaa tutustua etukäteen ja testata kameran erilaisia kuvaustiloja eri olosuhteissa ja eri valossa. Monet uudemmat älypuhelimet on itse asiassa varustettu jo valmiiksi erillisellä lemmikit/eläimet –kuvaustilalla, jonka ansiosta puhelin itse säätää kuvaustilanteeseen parhaat mahdolliset ominaisuudet.

Jos taskusta löytyy jo valmiiksi laadukkaalla kameralla varustettu puhelin, sinun tehtäväksesi ei jää juurikaan muuta kuin napata kuva oikeaan aikaan. Mikäli et vielä omista hyvällä kameralla varustettua älypuhelinta ja haluat oppia nappaamaan rakkaasta lemmikistäsi suloisia kuvia, ei hätää – tänä päivänä markkinoilta löytyy laadukkaita älypuhelimia todella edulliseen hintaan.

Esimerkiksi laadukkaalla kameralla varustettu käytetty iPhone voi löytyä näppärästi suoraan verkosta tilaamalla. Tällaisen älyluurin tilaaminen verkosta on turvallista ja se voi olla aivan yhtä kannattava ostos kuin täysin uusi puhelin, sillä mResellin myymät iPhone-puhelimet on huollettu valtuutetun Apple-teknikon toimesta. Käytetyn puhelimen ostaminen säästää lompakon ohella myös luontoa, ja samalta istumalta onnistut varmasti nappaamaan rakkaasta lemmikistäsi tarkkoja ja laadukkaita kuvia!

Kuinka saada lemmikki katsomaan kameraan?

Lemmikin katseen kiinnittäminen kameraan on yksi lemmikkien kuvaamisen suurimmista haasteista. Yksi hyvä tapa kiinnittää lemmikin huomio kameraan on sen suosikkilelun heiluttaminen kameran takana. Tilanteessa kannattaa toimia nopeasti, sillä lemmikki voi tässä kohtaa innostua lelustaan niin kovasti, että hyppää innoissaan päin sinua (ja kameraa).

Jos tiedät, että lemmikkisi innostuu enemmän herkuista, kuvaustilanteeseen kannattaa silloin lelun sijaan varata lemmikin suosikkiherkkuja. Tässä kohtaa on kuitenkin järkevää ottaa huomioon se, millä tavalla lemmikki reagoi leluun tai herkkuun. Jotkut lemmikit voivat esimerkiksi innostua herkusta liikaa, jolloin ne eivät suostu pysymään paikoillaan ollenkaan.

Joskus lemmikin huomio on helpompi kiinnittää pelkillä äänillä tai puhumisella. Lemmikki on voinut esimerkkiä oppia tiettyjä sanoja, jotka saavat sen mielenkiinnon heräämään. Aseta siis kamera valmiusasemaan ja ala jutella lemmikillesi sillä äänensävyllä, jolla puhut sille esimerkiksi silloin, kun on lenkille lähdön aika tai herkkuaika.

Muista pitää hauskaa!

Lemmikin kuvaamisen tulisi olla hauskaa hommaa, eikä sitä kannata ottaa liian vakavasti. Jos stressaat tai turhaannut, tunne tarttuu myös eläimeen ja tällöin kuvaaminen ei varmasti onnistu.

Lisäksi eläimelle kannattaa tarjota taukoja ja muuta ajanvietettä kuvaamisen välissä. Lemmikkiä ei siis missään nimessä tulisi käskyttää ja istututtaa tuntitolkulla, vaan hyvänä nyrkkisääntönä kannattaa pitää maksimissaan viisi kuvaa ja sitten tauko, jonka aikana eläintä kannattaa esimerkiksi viihdyttää leikkimällä tai käymällä pieni lenkki ulkona.

Lenkille koiran kanssa – pukeudu oikein

Koirat tarvitsevat paljon liikuntaa. Liikunnan määrä ei kuitenkaan ole aina sama, vaan se riippuu muun muassa koiran rodusta, luonteesta, iästä ja peruskunnosta. Jos koira on vanha, ei se jaksa lenkkeillä enää samaan tapaan kuin nuorempi koira. Sen sijaan erittäin energiset koirat tarvitsevat paljon liikuntaa läpi elämän.

Omistajan onkin syytä miettiä, miten paljon koiran kanssa aikoo puuhastella. Jotkut omistajat ovat sen verran kiireisiä, että koiran lenkittäminen onnistuu vain muutaman kerran päivässä. Silloin kannattaakin valita rotu, joka soveltuu hyvin kotikoiran elämään, eikä esimerkiksi tuhoa paikkoja purkaakseen liikaa energiaa. Erittäin energiset rodut tarvitsevat paljon ulkoilutusta ja muita aktiviteetteja.

Ulkoilua säällä kuin säällä

Koiran on päästävä käymään ulkona säällä kuin säällä. Joskus lenkillä voi vierähtää pidempikin tovi, sillä aktiivisen koiran kanssa voi lähteä vaikkapa puistoon. Silloin omistajan on syytä pukeutua asianmukaisiin vaatteisiin, jotta liikkuminen olisi mukavampaa. Ruotsalainen yritys aim’n antaa jokaiselle mahdollisuuden päästä nauttimaan lenkeissä enemmän joustavilla vaatteilla. Näin koiran kanssa voi myös vaikkapa juosta, kun vaatteet eivät ole sen esteenä. Koirakin nauttii enemmän reippaasta menosta kuin lyhyistä kävelylenkeistä lähiympäristössä.

Vuodenajat vaihtelevat runsaasti Suomessa. Sen vuoksi onkin syytä tarkistaa aina lämpötila ennen kuin lähtee ulos. Kuuma kesä aiheuttaa omat ongelmansa ulkoilutuksen suhteen. Koiraa ei ole hyvä juoksuttaa todella kuumalla ilmalla. Myös suoraa auringonpaistetta on syytä välttää siten, että auringossa ei tulisi olla pitkiä aikoja kerrallaan. Koirat eivät juurikaan siedä kuumuutta. Ne pyrkivät viilentämään itseään läähättämällä. Koiran käyttäytymistä tulee siis seurata. Jos läähättäminen voimistuu, on syytä siirtyä sisätiloihin. Lämpimällä säällä koiralla on aina syytä olla tarjolla raikasta vettä. Vettä kannattaa ottaa mukaan myös silloin, jos koiran kanssa lähtee hieman pidemmälle lenkille. Koiran nesteen riittävästä saamisesta tulee aina pitää hyvää huolta.

Kylmä talvi taas aiheuttaa ongelmia varsinkin lyhytkarvaisille ja muille huonosti kylmyyttä kestäville koirille. Toki on olemassa joitakin rotuja, jotka nauttivat kylmyydestä ja jopa asuvat ulkona kylmällä säällä. Esimerkiksi huskyt ovat tottuneet tällaiseen elämään, eivätkä ne siksi palellu kovillakaan pakkasilla. Sen sijaan lähes kaikki muut rodut tarvitsevat lämpimän suojapaikan kylmyyttä vastaan. Kovilla pakkasilla koirien lenkit tulee mitoittaa siten, että omistaja seuraa koiran käyttäytymistä ja tekee päätökset sen mukaan. Jos koira alkaa nostella tassujaan, on se selvä merkki siitä, että koiralla on kylmä. Silloin on parasta kääntyä takaisin, sillä koira ei kestä pitkään tällaista kylmyyttä. Koiralle voi toki pukea esimerkiksi kylmyydeltä suojaavan takin ja tossut. Niiden avulla koira voi lenkkeillä pakkasessa pidempään.

Juhli koiraasi järjestämällä naamiaiset – muista ostaa myös koiran naamiaisasu!

Koiraa koskeva sanonta pitää paikkansa täysin. Koira nimittäin on ihmisen paras ystävä, joka ymmärtää ihmisen tunteita ja pystyy lohduttamaan surullisissa tilanteissa. Kun taas ihminen on iloinen, koira tuntee myös sen. Se saattaa pyrkiä viereen ja työntää päätään polvelle ikään kuin kertoen, että iloitsen sinun kanssasi. Koira siis tunnistaa omistajansa tunteita paremmin kuin mikään muu toinen lemmikki.

Koira onkin lemmikki, joka sopii lähes kaikille. Se toki vaatii omistajaltaan paljon, mutta antaa myös paljon. Aktiiviset rodut vaativat aktiivisen omistajan. Paljon energiaa omistavan koiran kanssa täytyy jaksaa lenkkeillä, leikkiä ja seurustella muuten vain. Jos kyseessä taas on rauhallinen rotu tai pieni koira, jolla ei ole suurta aktiivisuuden tarvetta, riittää lähinnä se, että koiran kanssa viettää aikaa ja lenkkeilee normaalisti. Rotu täytyy valita sen mukaan, millainen elämäntyyli itsellä on. Koira nimittäin peilaa omistajaansa. Kun omistaja ja lemmikki elävät samaan tyyliin, on kyseessä loistava parivaljakko.

Ota lemmikin elämästä kaikki ilo irti

Lemmikkiä tulee juhlia esimerkiksi silloin, kun se täyttää vuosia. Koira huomaa, kun sille annetaan erityistä huomiota. Ihanaa on järjestää oikeat syntymäpäiväjuhlat koiralle. Suuntaa siis osoitteeseen partyking.fi ja ala suunnittelemaan, millaiset juhlat voisit järjestää omalle koirallesi. Koska koira on perheenjäsen, joka välittää omistajastaan, omistajan tulee näyttää tunteensa koiralle ja kohdella sitä kaikin puolin hyvin. Naamiaiset ovatkin hyvä tapa juhlistaa juuri sitä omaa lemmikkiä. Netistä saa upeita naamiaisasuja niin ihmisille kuin koirillekin. Näin omistaja ja lemmikki voivat pukea päälleen jotakin samanlaista ja erottua näin muusta juhlaväestä.

Miksi koira sitten on niin hyvä tulkitsemaan ihmisen tunteita? Ensiksikin koira on erityisen älykäs eläin. Se on myös uskollinen ja omistajalleen omistautunut lemmikki, joka rakastaa omaa perhettää täydestä sydämestään. Koiran on tutkittu parantavan ihmisen fyysistä että henkistä terveyttä monin eri tavoin. Monen yksinäisen ihmisen kohdalla koira voi olla ainoa ystävä, joka ihmisellä on. Tällöin sen asema on kultaakin kalliimpi. Kuten vanha sanonta sanoo, koirat antavat rakkautta takaisin vähintään kymmenkertaisena. Jos tätä verrataan ihmisiin, voidaan todeta, että ainoastaan harva ihminen kykenee vastaavaan tekoon.

Koiran omistamisen hyötyjä

Koiran omistamisesta on monia hyötyjä. Tutkimustulokset osoittavat, että koiranomistajille on esimerkiksi alhaisempi verenpaine verrattuna heihin, jotka eivät omista koiraa. Sama pätee myös kolesteroliin. Tässä on siis kaksi selkeää ja todistettua terveyshyötyä, jotka koiran omistamisesta koituvat. Myös vastustuskyvyn on huomattu olevan parempi. Hyvä vastustuskyky vaikuttaa siihen, että bakteerit ja virukset eivät tartu koiranomistajaan niin helposti. Tällöin esimerkiksi flunssia on vähemmän kuin ilman koiraa elävillä.

Koirien voidaan todeta olevan tärkeitä avaintekijöitä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Ne voivat parhaimmillaan säästää omistajansa erilaisilta mielenterveysongelmilta, joita vaikkapa yksinäisyys tai pelkotilat voivat aiheuttaa. Jotkut koirat osaavat auttaa omistajaa paniikkikohtauksen kynnyksellä ja toiset pitävät omistajan kiinni elämässä. Koiran omistamisella on siis monta hyvää puolta.

Lemmikki on kallis hankinta – miksi et rahoittaisi sitä lainalla?

Lemmikki on elämän suola; tuo pieni kodissasi elävä otus tarjoaa sinulle rakkautta, viihdykettä ja ainaista läheisyyttä ja piristää kaikkein harmaimmankin päivän suloisuudellaan. Vastavuoroisesti sinäkin haluat upottaa tuon otuksen rakkauteen ja tarjota sille parhaat mahdolliset eväät elämään. Paitsi että lemmikki on ihana ja tuo iloa, on eläimistä myös tutkitusti konkreettista hyötyä. Lemmikin omistajat ovat tutkitusti huomattavasti harvemmin masentuneita ja heidän mielentilansa on yleisesti korkeammalla kuin lemmikittömien ihmisten. Suuri kiitos tästä kuulunee sille, että lemmikki luo väkisin omistajansa päivään rutiinin: väsynyt ja masentunutkin ihminen joutuu nousemaan sängystään ylös ruokkimaan kissaa tai lenkittämään koiraa, ja jo tämä teko saattaa olla ratkaiseva tekijä mielenterveyden kannalta. Lemmikkisi saattaa siis tehdä sinulle suuremman palveluksen kuin ymmärrätkään!

Myös lapsiperheissä lemmikki on todellakin tarpeellinen hankinta, sillä lemmikillisessä perheessä eläneet lapset oppivat lemmikkinsä hoitamisen kautta monia hyödyllisiä taitoja, joista on heille runsaasti hyötyä myöhemmässä vaiheessa elämää. Lemmikin omistaja oppii hoivataitoja ja rutiineja, ja lemmikkejä hoitaneet lapset kasvavat tutkitusti itsenäisemmiksi aikuisiksi. Tämän lisäksi lemmikki tarjoaa lapselle oivan oikean elämän esimerkin elämän kehityskaaresta, sillä lapsi pääsee näkemään lemmikkinsä kehityksen pennusta aikuiseksi, aikuisesta vanhukseksi ja vanhuksesta aina kuolemaan saakka.

Lemmikki on kallis hankinta – mutta rahoituksella rahoitat senkin helposti

Monen lemmikittömän haaveissa on ehkä jo pitkäänkin siintänyt oma pieni perheenjäsen, jota rakastaa. Aivan liian monen esteenä kuitenkin seisoo raha. Rakkautta ehkä olisikin annettavana, mutta lemmikin hankkiminen ja ylläpito on kallista puuhaa. Liian moni kuitenkin unohtaa, että on olemassa myös toinenkin vaihtoehto: edullinen laina rahoittaa elämän tärkeät hankinnat helposti. Voit hakea lainaa myös ikioman lemmikkisi hankintaan ja hoitoon ja maksaa sitä takaisin juuri sinulle sopivaan tahtiin ja sinulle mahdollisilla määrillä. Pankit ja rahoituslaitokset räätälöivät juuri sinulle sopivan rahoitustarjouksen, johon sinullakin on taatusti varaa. Rahoituksen avulla sinulla on mahdollisuus hankkia itsellesi tai perheellesi juuri sellainen uusi perheenjäsen, josta olet aina haaveillut. Älä jahkaile, vaan hae itsellesi sopivaa lainaa jo tänään. Pieni (tai ehkä vähän suurempikin) lemmikkisi saattaa olla sylissäsi nopeammin kuin arvaatkaan! Minkälainen lemmikki teille muuttaa?

Lemmikit tuovat elämään iloa

Suomalaiset ovat aina rakastaneet eläimiä

Suurimmalla osalla suomalaisista on juuret maaseudulla, ainakin kun siirrytään ajassa tarpeeksi taaksepäin. Siellä luontoa ja eläimiä on aina arvostettu ja rakastettu. Tuotantoeläimistä on pyritty pitämään huolta, ja ne ovat usein olleet kuin perheenjäseniä. Maalla myös lemmikeistä on ollut hyötyä, ja miltei joka talosta on löytynyt vähintäänkin yksi koira, kissa, tai molemmat. Perinteisesti eläimillä onkin suomalaisessa kulttuurissa ollut hyvin käytännöllinen tarkoitus: auttaa arjessa ja sen sujumisessa.

Nykyisin iso osa suomalaisista on muuttanut maalta kaupunkeihin ja taajamiin. Myös yksinasuminen on lisääntynyt huomattavasti suomalaisten keskuudessa, erityisesti sinkkutalouksien lisääntymisen johdosta, vaikka yleisin asumismuoto onkin edelleen ydinperhe.

Lemmikkien omistamisesta on paljon hyötyä

Lemmikeistä on erityisen paljon hyötyä lapsille, jotka oppivat lemmikkien avulla vastuullisuutta. Lemmikin hoitoon kuluu aina aikaa velvollisuuksia, joita voi opettaa lapsille vähän kerrallaan. Kasvatukselliseksi päämääräksi voi helposti ottaa, sen että lapset oppivat huolehtimaan lemmikistä itsenäisesti.

Lemmikkien avulla lapset oppivat myös eläimistä ja eläinmaailmasta. Lemmikin kasvaessa lapset ymmärtävät, että myös eläimet kärsivät terveysongelmista tai nälästä, aivan kuten ihmisetkin. Lemmikkien avulla lasten empatia eläimiä kohtaan lisääntyy, ja siitä on hyötyä myös aikuisena.

Joidenkin tutkimusten mukaan eläinten lähellä kasvaneilla lapsilla on myös vähemmän allergioita ja parempi vastustuskyky erilaisia immuunijärjestelmää uhkaavia taudinaiheuttajia vastaan. Tutkitusti lemmikit myös auttavat sydänterveydessä ja alentavat verenpainetta. Lemmikin omistaminen on hyvä myös mielenterveyden kannalta. Moni ihminen hellii luonnostaan lemmikkiä, mikä taas erittää endorfiineja ja lievittää stressiä. Lemmikki on kuin toimiva klapikone, sen sijaan että tarvitsisi kirveellä hakata halkoja, tekee lemmikki omasta elämästä helpomman. Ne opettavat empatiaa sekä lapsille, että aikuisille, ja lievittävät erityisesti yksinäisyydestä kärsivien tuskaa. Ei siis ihme, että monilla lapsettomilla on usein jonkinlainen lemmikki.

Lemmikit tukevat myös perheenjäsenten terveyttä, sillä lemmikkejä täytyy hoitaa ja ulkoillutaa. Esimerkiksi koiran hoito voi olla yllättävän raskasta, ja koira reagoi aina suoraan omistajan omaan käytökseen.

Samalla lemmikit auttavat perhesiteiden hoidossa, ja niiden vahvistamisessa. Kun lemmikki otetaan mukaan perheen tekemisiin tulee siitä usein ylimääräisen ilon ja toiveikkuuden antaja. Lemmikin avulla perhe voi helposti luoda perheen yhteisiä muistoja ja kokemuksia.

Kaikki eivät liputa lemmikkien puolesta

Kaikki eivät kuitenkaan liputa lemmikkien puolesta, sillä monet tietävät, että lemmikkien omistaminen vaikuttaa negatiivisesti ilmaston tilaan ja kasvattaa hiilijalanjälkeä. Tämä johtuu siitä, että useimmat lemmikit, kuten kissat ja koirat syövät pääsääntöisesti eläinproteiiniperäistä lemmikkiruokaa. Lemmikin hiilijalanjälki on yhtä suuri, kuin autolla, jolla ajellaan 15 kilometriä vuodessa. Tämä johtuu paitsi lemmikkien kuluttaman lihan määrästä, myös niiden aiheuttamista päästöistä. Lemmikkien päästövaikutuksista:https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2833c4d6-1c72-4d7a-869a-0626136d1323 kuitenkin vaietaan, sillä ihmiset eivät luonnollisesti pidä omien valintojensa kritisoimisesta, etenkään kun kyse on niinkin rakkaasta asiasta kuin lemmikistä.

Lemmikit tuovat elämään kuitenkin paljon iloa ja hyötyä. Hiilijalanjälkeä on mahdollista supistaa omassa elämässään myös kovin monella muulla tavalla, kuin lemmikistä luopumalla. Toisaalta on tärkeää ymmärtää, että lemmikki on elävä olento, joka kaipaa huolenpitoa, joten sellaisen hankkiminen kannattaa aina harkita tarkkaan. Parhaimmillaan lemmikki voi tuoda valtavasti onnea elämään.