Millainen lemmikkieläin sopii kiireiseen arkeen?

Kun oma arki on kiireistä, ei kissa tai koira ole välttämättä kovin hyvä vaihtoehto. Etenkin koira tarvitsee paljon omistajan läsnäoloa ja sen hoito vie paljon aikaa. Suuri osa lemmikkieläimistä on itse asiassa sellaisia, joita ei voi suositella kovin kiireisen arjen keskelle, mutta muutamia vaihtoehtoja jää onneksi jäljelle. Tässä artikkelissa esitellään muutama sellainen lemmikki, joka ei kummemmin pahastu, vaikka omistaja olisikin paljon poissa, ja joiden hoitamiseen ei mene paljon aikaa.

Kotilot

Kotilo ei välttämättä tule ihan ensimmäisenä mieleen itselle sopivaa lemmikkiä valittaessa, mutta esimerkiksi suurikokoinen akaattikotilo voi olla yllättävän mukava vaihtoehto. Akaattikotilon hoito on melko helppoa ja niiden rauhallinen ja verkkainen elämäntapa on mukavaa vastapainoa omistajan hektiselle arjelle. Kotilon tai etanan touhuja seuratessa itsekin rentoutuu ja rauhoittuu kuin huomaamatta.

Akvaariokalat

Kauniisti sisustettu akvaario värikkäine kaloineen on oivallinen stressin lievittäjä! Tämä onkin yksi niistä syistä, joiden vuoksi akvaario on hyvä valinta kiireisen arjen keskelle. Kotiloiden tapaan akvaarion asukkaiden elämän seuraaminen rentouttaa ja auttaa rauhoittumaan. Kalojen päivittäinen hoito ei vie paljon aikaa, mutta toki akvaarion siivoukselle on löydyttävä noin puolesta tunnista tuntiin riittävän usein. Lisäksi akvaarion hoito vaatii jonkin verran perehtymistä, jotta sen asukkaat voivat hyvin ja tuovat kotiin rentouttavaa tunnelmaa.

Hamsteri

Hamsteri tykkää nukkua päivisin, sillä se on yöeläin, eikä näin ollen välitä siitä, vaikka omistaja olisikin päivisin poissa kotoa. Muutenkin hamsteri on melko helppohoitoinen lemmikkieläin, mutta sen häkki vaatii toki säännöllistä siivoamista, jotta kotona ei ala haista. Iltaisin hamsteri on kivaa seuraa, jonka toimia on mukava seurata. Toisaalta sen juoksupyörän kitinä saattaa häiritä herkkäunista omistajaa, mikä kannattaa huomioida, sillä hamsteri voi olla aktiivinen pitkälle yöhön saakka, ja jos omistajan täytyy herätä aamulla aikaisin, voi tämä tuottaa haasteita, jos uni on ollut katkonaista. Jos hamsterin pystyy sijoittamaan sellaiseen tilaan, josta ääni ei kuulu makuuhuoneeseen, on tämäkin ongelma helposti ratkaistavissa, mutta jos asunto on kovin pieni, kannattaa hamsterin hankintaa harkita tältäkin kantilta.