Marsu

Marsu on päiväaktiivinen eläin, joka elelee mielellään laumassa. Marsuja otetaan siis mielellään aina vähintään kaksi. Eri sukupuolta olevia yksilöitä ei kuitenkaan pidä laittaa samaan häkkiin ellei halua jälkeläisiä. Marsu elää noin 4-6 vuotta ja painaa suunnilleen kilon verran. Marsut syövät välillä omia papanoitaan pitääseen yllä bakteeritasapainoa. Ihmisen korviin ällöttävän kuuloista, mutta marsuille aivan tavallista. Marsu syö jopa 6 % kehonsa painosta päivittäin, mikä on todella paljon. 70 kiloisen ihmisen pitäisi nimittäin syödä noin neljä kiloa päivässä päästäkseen marsun kanssa samaan syömistahtiin. Marsut viestivät keskenään erilaisilla äännähdyksillä, joita ihminenkin voi oppia ymmärtämään. Innostuessaan ne saattavat hypellä ja ryntäillä ympäriinsä niskojaan nakellen.

Vaikka marsun voi – ja ehdottomasti kannattaakin – päästää lattialle vipeltämään, häkki on kuitenkin sen ensisijainen koti. Häkin kuuluisi olla kahdelle marsulle mitoiltaan 100 x 50 cm. Kuivikkeeksi sopii esimerkiksi kutterinpuru tai haapahake. Marsut eivät juurikaan kiipeile, joten katotonkin häkki sopii hyvin. Häkissä olisi hyvä olla riittävästi virikkeitä ja esimerkiksi mökki, jonne eläin voi halutessaan vetäytyä piiloon ihmisten katseilta.

Marsu on luonnossa saaliseläin, joten se piilottaa kipunsa. Marsun terveydentilan seuraaminen vaatiikin siis erityistä tarkkaavaisuutta. Sitä kannattaa punnita säännöllisesti, koska muutokset painossa saatavat kieliä jostain terveysongelmasta. Myös marsun hampaat kannattaa tarkistaa. Myös takapuolta pitää tarkkailla mahdollisen ripulin takia. Silmien pitäisi olla kirkkaat eikä nenästä saa tulla mitään eritettä. Marsun kynnet eivät juurikaan kulu, joten ne pitäisi leikata noin kuukauden välein. Marsun korvat sekä rasvarauhanen pitää puhdistaa säännöllisesti, koska niihin kerääntyy helposti likaa ja rasvaeritettä.

Marsun ruokkimisessa on yksi erittäin tärkeä erityispiirre. Se nimittäin tarvitsee C-vitamiinia joka päivä, koska sen elimistö ei kykene sitä itse valmistamaan. C-vitamiinin voi antaa esimerkiksi veteen sekoitettuna tai jauheena herkkuruuan seassa. Mikäli marsu ei saa C-vitamiinia, sille tulee keripukki. C-vitamiini on vesiliukoinen, joten sen yliannostuksesta ei tarvitse huolehtia. Mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Kuten esimerkiksi kanikin, myös marsu tarvitsee kuivaa heinää ravinnokseen. Lisäksi sille annetaan esimerkiksi pellettejä. Marsulle kannattaa antaa myös tuoreruokaa, kunhan tietää, mitkä ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä. Sallittujen listalle pääsevät mm. porkkana, lanttu, punajuuri, selleri, punajuuri, kurkku, tomaatti, salaatti, retiisit, omena, päärynä, kiwi, mansikka, vadelma, mustikka, persilja ja tilli. Ehdottomasti kiellettyjä taas ovat peruna, sipulikasvit, munakoiso, kaali ja sitrushedelmät. Marsu on täysin kasvinsyöjä, ja näin ollen sille ei myöskään saa antaa mitään eläinkunnasta peräisin olevaa ravintoa, kuten esimerkiksi kananmunaa, maitoa tai hunajaa.

Marsu on siis eläin, jota ei voi ottaa ja hoitaa pelkällä maalaisjärjellä, vaan ensin on tiedettävä esimerkiksi C-vitamiinin tarve, laumasieluisuus sekä rasvarauhasen olemassaolo. Ennen marsun hankkimista kannattaa siis hankkia mahdollisimman paljon tietoa siitä, millaisen lemmikin onkaan kotiinsa ottamassa. Alkuun pääsee hankkimalla lisätietoja esimerkiksi marsuyhdistyksen sivuilta, jossa kerrotaan kattavasti marsun tarpeista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *